Ilmailuhallinto – Suomen ilmailuviranomainen
Suomen ilmailuviranomainen Ilmailuhallinto on aloittanut toimintansa 1.1.2006.
Ilmailuhallinto on muodostettu Ilmailulaitoksen viranomaisyksiköistä.
Ilmailuhallinto vastaa lentoturvallisuudesta ja siviili-ilmailun
viranomaistehtävistä.
Ilmailuhallinto hoitaa
lentoturvallisuuteen ja ilmailun turva-asioihin liittyvien ohjeiden ja
määräysten antamisen sekä muut siviili-ilmailun viranomaistehtävät. Uuden
ilmailuviranomaisen perustamiseen liittyy myös ilmailunlainsäädännön
kokonaisuudistus.
Ilmailuhallinto on itsenäinen liikenne- ja
viestintäministeriön alainen virasto. Ilmailuhallinnon toimintakulut
katetaan veronmuotoisella lentoliikenteen valvontamaksulla. Maksu peritään
lentoasemien pitäjiltä muun muassa lentoturvallisuuden lisäämiseksi ja
ilmailun valvonnan tehostamiseksi. Osan Ilmailuhallinnon rahoituksesta
muodostaa sen keräämät suoritemaksut.
Ilmailulain uudistaminen Ilmailuhallinnon perustamisen taustalla
Uuden ilmailuviranomaisen perustaminen on osa ilmailun lainsäädännön
kokonaisuudistusta. Ilmailulaki säätelee ilmailua Suomessa, ja myös
suomalaiset ilma-alukset ulkomailla kuuluvat sen piiriin.
Lain
uudistaminen ajanmukaiseksi on ollut tarpeellinen ilmailualalla
tapahtuneen nopean teknisen kehityksen takia. Uutta ilmailulaissa on, että
se panee täytäntöön EU:n ulkopuolisten maiden ilma-alusten turvallisuutta
koskevat direktiivit.
Ilmailuhallinto
-
ylläpitää ja kehittää lentoturvallisuutta Suomessa
- ylläpitää ja kehittää ilmailun turva-asioita Suomessa
- ohjaa ja valvoo siviili-ilmailun turvallisuutta
- myöntää
lentoliikenneoikeuksia Suomeen
Ilmailuhallinnon
päätehtävä
- antaa lentoturvallisuus- ja
turvanormeja
- myöntää lupia ja oikeuksia
- ylläpitää
rekistereitä
- valvoa ilmailutoimintaa
- osallistua
kansainväliseen yhteistyöhön
Ilmailuhallinnon
tehtävät on määritelty vuoden 2006 alussa voimaan astuneissa Laissa
Ilmailuhallinnosta (1247/2005) ja Ilmailulaissa (1242/2005).
Ilmailuhallinnon Internet-sivut löytyvät osoitteesta:
www.ilmailuhallinto.fi