Finavian osavuosikatsaus 1.1.-31.12.2007
Osavuosikatsauksen pdf-versio (sisältää taulukot)
Lentoliikenteen kehitys
Lentoliikenne kasvoi vuoden viimeisellä neljänneksellä tasaista vauhtia. Matkustajia oli edellisen vuoden vastaavaan verrattuna 6,4 % enemmän ja koko vuonna 2007 matkustajia oli 5,9 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvu oli maltillisempaa kuin vuonna 2006, jolloin matkustajamäärä kasvoi yhteensä 8,0 %.
Kansainvälisten matkustajien määrä kasvoi loka-joulukuussa hieman hitaammin kuin koko vuonna 2007 keskimäärin, mutta kasvu oli kuitenkin hieman voimakkaampaa kuin vuoden 2006 viimeisellä vuosineljänneksellä: 10,5 %, kun vastaava luku oli vuotta aiemmin 9,5 %. Kansainvälinen liikenne on kasvanut tasaisesti vuoden 2007 aikana, ja kasvua oli koko vuonna 2007 yli 10 prosenttia. Edellisen vuoden kasvu oli 10,2 %. Kansainvälisessä liikenteessä erityisesti gateway-matkustajamäärä on kasvanut reippaasti: loka-joulukuussa 42 % ja koko vuonna 34 %. Marraskuussa gateway-matkustajia oli peräti 48,5 % enemmän vuoden 2006 marraskuussa. Kotimaan matkustajamäärä on sitä vastoin hieman vähentynyt sekä vuoden viimeisellä neljänneksellä edellisvuoteen verrattuna että koko vuonna 2007 vuoteen 2006 verrattuna: loka-joulukuussa -1,1 % ja koko vuonna -1,8 %.
ACI Europen mukaan Euroopan matkustajamäärä kasvoi loka-joulukuussa 7,2 % ja koko vuonna 2007 5,9 %, joten Suomen lentoliikenteen kasvu noudattelee edelleen eurooppalaista keskitasoa.
Kansainvälisen liikenteen positiivinen kehitys näkyy myös laskeutumisten muutoksessa. Kansainvälisen liikenteen laskeutumiset ovat kasvaneet koko vuoden 2007 ja kasvua oli loka-joulukuussa yli 6 %. Koko vuonna 2007 kansainväliset laskeutumiset kasvoivat 5,8 %. Kotimaiset ja kansainväliset kaupallisen liikenteen laskeutumiset yhteensä kuitenkin vähenivät sekä vuoden viimeisellä neljänneksellä (-1,1 %) että koko vuonna 2007 yhteensä (-2,1 %). Tämä johtui kotimaan laskeutumisten vähenemisestä: loka-joulukuussa -8,4 % ja koko vuonna -9,7 %. Keskimääräinen konekoko kaupallisessa liikenteessä kasvoi sekä viimeisellä neljänneksellä että koko vuonna 2007: 6,2 % ja 6,7 %. Statfor raportoi Euroopan lentojen lisääntyneen vuonna 2007 yhteensä 5,1 %, joten vaikka matkustajamäärässä mitattuna Suomen kehitys on eurooppalaista keskitasoa, jää kasvu lentojen määrällä mitattuna reilusti Euroopan keskimääräisestä kehityksestä jälkeen. Euroopassa lentoja oli ennätykselliset 10 miljoonaa vuonna 2007. Vuodelle 2008 Statfor ennustaa lennoille 4,2 % kasvua. Kasvu tulee olemaan voimakkainta Baltian maissa ja Adrianmeren rannikon valtioissa.
Lentolippujen hinnat halpenivat Tilastokeskuksen mukaan vuoden viimeisellä neljänneksellä keskimäärin 9 % viime vuoden vastaavaan verrattuna ja koko vuonna 2007 0,1 %. Kansainväliset lentomatkat halpenivat loka-joulukuussa 10 % ja kotimaan lentomatkat 4 %. Koko vuonna kansainväliset lentoliput olivat 1,3 % halvempia kuin vuonna 2006, kun vastaavasti kotimaan lentomatkojen hinnat nousivat 6,1 %.
Finavia konsernin talous
1.10.- 31.12.2007Konsernin liikevaihto kasvoi loka-joulukuussa 10,6 % edellisen vuoden viimeiseen vuosineljännekseen verrattuna. Liikevaihto kasvoi yhteensä 8,1 miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvusta 5,4 miljoonaa euroa on lentoliikenteestä ja 2,6 miljoonaa euroa muusta kaupallisesta toiminnasta.
Konsernin kulut kasvoivat viimeisellä vuosineljänneksellä 1,2 %, yhteensä 0,9 miljoonaa euroa. Henkilöstökulut olivat edellisen vuoden viimeisen neljänneksen tasolla, poistot kasvoivat 0,5 miljoonaa euroa ja muiden kulujen kasvu, 0,4 miljoonaa euroa, johtui pääasiassa turvatarkastuspalveluiden kustannusten kasvusta.
Konsernin poistot kasvoivat loka-joulukuussa 3,5 %. Marraskuussa Helsinki-Vantaalle valmistui uusi kunnossapitokeskus ja toimistorakennus (11,4 miljoonaa euroa) ja Kittilän lentoaseman terminaalin laajennus ja saneeraus (yhteensä 5,1 miljoonaa euroa). Viimeisellä vuosineljänneksellä otettiin käyttöön kunnossapitokalustoa yhteensä 4,4 miljoonalla eurolla.
Konsernin liiketulos oli loka-joulukuussa 6,5 miljoonaa euroa parempi kuin vuoden 2006 viimeisellä vuosineljänneksellä.
1.1.- 31.12.2007
Konsernin liikevaihto kasvoi 24,6 miljoonaa euroa (8,6 %) vuoteen 2006 verrattuna. Kasvusta 22,2 miljoonaa euroa johtuu Finavian liikevaihdon kasvusta, 1 miljoonaa euroa Lentoasemakiinteistöt Oyj:n liikevaihdon kasvusta ja 0,6 miljoonaa euroa Airpro Oy:n liikevaihdon kasvusta.
Konsernin kulut kasvoivat 6,8 % vuoteen 2006 verrattuna, yhteensä 17,7 miljoonaa euroa. Tästä henkilöstökulujen osuus oli 6,6 miljoonaa euroa ja muiden kulujen osuus 9,4 miljoonaa euroa. Myös poistot kasvoivat yli miljoonalla eurolla. Konsernin kulukasvusta 15,5 miljoonaa euroa on Finavian kulujen kasvua, jota selittää henkilöstökulujen ja turvatarkastuspalveluiden kustannusten kasvaminen. Airpro Oy:n kulut kasvoivat vuoden alusta 1,7 miljoonaa euroa.
Liiketulos vuoden alusta oli 6,5 miljoonaa euroa parempi kuin vuonna 2006 (23,7 %). Nettorahoituskulut olivat 1,8 miljoonaa euroa suuremmat kuin vuonna 2006. Konsernin tulos oli 28,7 miljoonaa euroa ja se oli 5,0 miljoonaa euroa parempi kuin vuonna 2006.
Finavian talous
1.10.- 31.12.2007
Finavian liikevaihto kasvoi viimeisellä vuosineljänneksellä 7,8 miljoonaa euroa (11,2 %) edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Liikenteen tuotot kasvoivat 5,4 miljoonaa euroa (11,9 %) ja muut tuotot 2,4 miljoonaa euroa (2,4 %).
Finavian kulut kasvoivat viimeisellä vuosineljänneksellä 1,2 miljoonaa euroa (1,7 %). Henkilöstökulut vähenivät 0,4 %, muut kulut kasvoivat 3,2 % ja poistot 2,0 %.
Finavian keskimääräinen henkilöstömäärä väheni 0,5 % loka-joulukuussa, mutta maksettavat palkat kasvoivat 0,8 miljoonaa euroa verrattuna loka-joulukuuhun 2006. Vuoden 2007 palkankorotukset tulivat voimaan lokakuun alusta lukien. Joulukuulle on kirjattu myös henkilöstön voittopalkkio 1,8 miljoonaa euroa (vuonna 2006 1 miljoonaa euroa), sekä lomapalkkavarauksen pieneneminen 0,8 miljoonalla eurolla.
Muut kulut kasvoivat viimeisellä vuosineljänneksellä 1,1 miljoonaa euroa. Tästä turvatarkastuspalveluiden osuus oli 0,6 miljoonaa euroa. Myös myyntiostot kasvoivat 0,6 miljoonaa euroa. Poistot kasvoivat 2 %.
Finavian liiketulos oli loka-marraskuussa 6,7 miljoonaa euroa parempi kuin vuonna 2006 vastaavana ajanjaksona.
Finavian tulos rahoituserien jälkeen oli viimeisellä vuosineljänneksellä 6,1 miljoonaa euroa ja se oli 4,5 miljoonaa euroa parempi kuin vuonna 2006.
1.1.- 31.12.2007
Finavian liikevaihto kasvoi tammi-joulukuussa 23,2 miljoonaa euroa (8,7 %) verrattuna vuoteen 2006. Liikenteen tuotot kasvoivat 9,9 % ja muut tuotot 6,4 %.
Liikenteen tuotot kasvoivat 17,6 miljoonaa euroa. Kansainvälisen liikenteen tuotot kasvoivat ilman turvamaksutuottoja 7,5 miljoonaa euroa (9,5 %). Kotimaan liikenteen tuotot sitä vastoin vähenivät 1,7 miljoonaa euroa (-4,7 %) verrattuna vuoteen 2006. Turvamaksutuotot olivat yhteensä 32,5 miljoonaa euroa ja kasvoivat 10,8 miljoonaa euroa. Lentoreittimaksutuotot kasvoivat 0,3 miljoonaa euroa.
Finavian kulut kasvoivat 16,3 miljoonaa euroa (6,7 %). Henkilöstökulut kasvoivat 4,5 miljoonalla eurolla (5,2 %). Keskimääräinen henkilöstömäärä väheni 0,5 % viime vuoteen verrattuna. Palkat nousivat 2,8 % ja sivukulut 14,6 %. Sivukuluissa on mukana vuoden 2006 lisäeläkemaksu 1 miljoonaa euroa.
Muut kulut olivat 10,6 miljoonaa suuremmat (9,1 %) kuin vuonna 2006. Tästä ostettujen turvatarkastuspalvelun osuus on 7,9 miljoonaa euroa. Myyntiostot kasvoivat 1,2 miljoonaa euroa ja viranomaismaksut 0,6 miljoonaa euroa. Poistot kasvoivat 1,2 miljoonalla eurolla (3 %). Kasvu johtuu konekaluston uusimisesta ja lentokenttärakenteiden perusparantamisesta erityisesti Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Liiketulos oli vuonna 2007 9,7 miljoonaa euroa (41,7 %) parempi kuin vuonna 2006.
Tulos tammi-joulukuulta 2007 oli 31,4 miljoonaa euroa ja se oli 8,6 miljoonaa euroa parempi kuin vuonna 2006. Kun tuloksesta vähennetään sijoitusten myyntivoitot ja -tappiot ja muut kertaluontoiset erät, oli oikaistu tulos 26,5 miljoonaa euroa ja näin ollen 6,4 miljoonaa euroa parempi kuin vuonna 2006.
Lentoasematoiminta
Lentoasematoiminnan liikevaihto koostuu lentoasemamaksuista, joita ovat mm. laskeutumismaksu, ilma-alusten paikoitusmaksu, matkustaja- ja turvamaksu.
Kotimaan lähtevät matkustajat vähenivät viimeisellä vuosineljänneksellä 1,5 % verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Kotimaan matkustajamaksutuotot vähenivät vastaavalla ajanjaksolla 0,9 %. Tammi-joulukuussa kotimaan lähtevät matkustajamäärät vähenivät 2,3 % ja tuotot vastaavasti 1,2 %.
Kotimaan liikenteen liikenneilmailun laskeutumiset vähenivät loka-joulukuussa 8,4 % verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon ja tuotot vastaavasti 4 %. Vuoden alusta laskeutumisten määrä väheni 9,6 % ja hyvän alkuvuoden ansioista tuotot ovat pienentyneet vain 6 %. Laskeutuvien tonnien määrä väheni vuodesta 2006 6,5 %.
Kansainvälisen liikenteen liikenneilmailun lähtevien matkustajien määrä kasvoi loka-joulukuussa 6,3 % ja vuoden alusta kansainvälisessä liikenteessä lähteviä matkustajia oli yhteensä 6,4 % enemmän kuin vuonna 2006. Kansainvälisen liikenteen matkustajamaksutuotot kasvoivat loka-joulukuussa 5,7 % ja vuoden alusta 6,2 %. Hyvän gateway-liikenteen matkustajamäärän kehityksen myötä myös gateway-liikenteen matkustajamaksut ovat kehittyneet hyvin, mutta olivat vain 7,3 % koko kansainvälisen liikenteen tuotoista.
Kansainvälisen liikenteen laskeutumiset kasvoivat viimeisellä vuosineljänneksellä 6,3 % ja vuoden alusta 5,9 %. Kansainvälisen liikenteen laskeutumismaksutuotot kasvoivat loka-joulukuussa 12 % ja vuoden alusta 11 %. Keskimääräinen konekoko on kasvanut vuoden alusta 5 %, mikä vaikuttaa liikenteen kasvun ohella myös tuottojen kasvuun.
Syyskuun alusta lukien myös gateway-matkustajilta alettiin periä turvamaksua. Matkustajilta perityt turvatarkastustuotot koti- ja kansainvälisessä liikenteessä olivat yhteensä 32,5 miljoonaa euroa ja ne olivat 10,8 miljoonaa euroa suuremmat kuin vuonna 2006. Turvatarkastuksen kustannukset ovat kasvaneet 10,5 miljoonaa euroa verrattuna vuoteen 2006 ja olivat yhteensä 36,8 miljoonaa euroa (alustava tieto). Turvatarkastusmaksu ei kattanut vuonna 2007 kaikkia kustannuksia. Turvamaksua korotettiin vuoden 2007 alusta 3,24 eurosta 4,51 euroon.
Lappeenrannan ja Helsinki-Vantaan lentoaseman välillä aloitti liikennöinnin Airecon Oy Lappeenranta Kaupunkiyhtiöt Oy:n tilauksesta lokakuun alusta. Savonlinnan ja Varkauden lentoasemille käynnistyy reittiliikenne maaliskuun 2008 lopussa.
Lennonvarmistustoiminta
Lennonvarmistustoiminnan liikevaihto koostuu lentoaseman lennonvarmistuspalvelu- (TN-) ja lentoreittimaksuista (en route).
Kaupallisen liikenteen palvelusuoritteet (TN) kasvoivat viimeisellä vuosineljänneksellä 2,1 %. Kasvua tammi-joulukuussa oli yhteensä 1,4 %. Kotimaan liikenteen palvelusuoritteet ovat pienentyneet jokaisella vuosineljänneksellä ja kokonaismuutos oli -7,6 % verrattuna vuoteen 2006. Kansainvälisessä liikenteessä kokonaiskasvu oli 11 %.
Kotimaan liikenteen lennonvarmistustuotot vähenivät viimeisellä vuosineljänneksellä 5 % ja vuoden alusta hiukan vähemmän kuin suoritteet, 7 %. Kansainvälisen liikenteen lennonvarmistustuotot kasvoivat 9 % loka-joulukuun aikana ja vuoden alusta 8 %.
Lentoreittimaksuun vaikuttavat palvelusuoritteet (en route) vähenivät loka-joulukuussa -0,6 % heinä-syyskuun kasvun jälkeen. Palvelusuoritteet kasvoivat vuoden alusta vain 1,0 %, mihin vaikutti kotimaan palvelusuoritteiden vähenemä (-5,3 %). Lennetyt kilometrit vähenivät loka- joulukuussa 1,9 % ja vuoden alusta ollaan miinuksella 0,9 %. Ylilentojen määrä kasvoi vuodesta 2006 1 %. Lentoreittituotot olivat vuoden 2006 tasolla loka-marraskuussa ja vuoden alusta tuotot kasvoivat 1,2 %.
Muu liiketoimintaFinavian muun liiketoiminnan liikevaihto koostuu pääasiassa autojen pysäköintituotoista, vuokratuotoista ja myymälöiden myyntituotoista sekä valtiolle myytävistä julkisista palvelutehtävistä.
Muu liiketoiminta kasvoi loka-joulukuussa 10,3 % ja vuoden alusta 6,9 %. Kasvu, 5,9 miljoonaa euroa, tuli pääasiassa autojen pysäköintituotoista ja Finavian omasta tax free myynnistä.
Valtiolle myytävien julkisten palvelutehtävien liikevaihto pieneni 0,3 miljoonaa euroa (-8,4 %).
Rahoitus ja investoinnit
Konsernin investoinnit olivat vuoden alusta yhteensä 93,5 miljoonaa euroa. Tytäryhtiöiden merkittävin hanke oli Lentoasemakiinteistöt Oy rakennuttama hotelli Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Finavian investoinnit olivat yhteensä 74,4 miljoonaa euroa.
Viimeisellä vuosineljänneksellä valmistui Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyyteen kunnossapitokeskus ja toimistorakennus. Kittilän lentoaseman asemarakennuksen laajennus ja saneeraus valmistui myös marraskuussa.
Finavian liiketoiminnan rahavirta on säilynyt hyvänä. Liiketoiminnasta kertyi yhteensä 5 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2006. Myös heinäkuussa nostettu 50 miljoonan laina on kasvattanut rahavaroja, koska investoinnit eivät toteutuneet suunnittelun mukaisesti.
Organisaatiomuutokset
Finavian hallitus nimitti talousjohtaja Ari Haapasen Finavian varatoimitusjohtajaksi 1.1.2008 lukien, jolloin varatoimitusjohtaja Martti Huomo jäi eläkkeelle.
Lennonvarmistusliiketoiminnan johtajaksi valittiin KTM Anne Ilola 11.11.2007 alkaen. Helsinki-Vantaan lentoasemajohtajaksi nimitettiin ilmavoimien operaatiopäällikkö Juha-Pekka Pystynen 1.12.2007 alkaen.
Sisäiset nimitykset
Lennonvarmistuksen operatiiviseksi johtajaksi nimitettiin Raine Luojus. Lennonvarmistuksen tekniseksi johtajaksi nimitettiin Hannu Hervos. Lennonvarmistusliiketoiminnan suunnittelujohtajaksi nimitettiin Matts-Anders Nyberg. Lennonvarmistusliiketoiminnan kansainvälisten asioiden johtajaksi nimitettiin Heikki Jaakkola.