Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2007

  

Osavuosikatsauksen pdf-versio  


Lentoliikenteen kehitys


Alkuvuosi on ollut lentoliikenteessä suhteellisen vilkas. Matkustajamäärät ovat Finavian lentoasemilla kasvaneet tammi-maaliskuussa yli 7 prosenttia. Erityisesti kansainvälisten matkustajien määrä on lisääntynyt: lähes 12 %. Vaihtomatkustajien määrä kasvoi 21 % johtuen Aasian liikenteen voimakkaasta kasvusta. Kotimaan kehitys on ollut hitaampaa ja matkustajamäärät ovat kasvaneet vain noin prosentilla. Euroopan lentoasemilla matkustajamäärät ovat kasvaneet tammi-helmikuussa hieman alle 6 prosentilla ja Skandinaviassa kasvua on ollut 5 prosenttia.

  


 


 

 Kaupallisen liikenteen laskeutumiset kokonaisuudessaan eivät ole juurikaan muuttuneet viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Kansainvälisen liikenteen laskeutumiset ovat kasvaneet yli 6 %, mutta kotimaassa laskeutumisten määrä on vähentynyt yli 5 prosentilla.

Finavian lentoliikennemaksut nousivat edellisvuodesta keskimäärin 5 % 1.1.2007 lähtien. Muutos johtuu yksinomaan turvamaksun korottamisesta. Turvamaksua korotettiin 3,24 eurosta 4,51 euroon lähtevää matkustajaa kohden. Kaikkien lentoasemamaksujen osuus yhteensä EU:n suurimpien lentoliikenteen harjoittajien toimintakustannuksista on 4–8 prosenttia .

Tilastokeskuksen tietojen mukaan lentolippujen hinnat kallistuivat keskimäärin 3 % viime vuoteen verrattuna. Kotimaan lentomatkat kallistuivat keskimäärin 11 % ja ulkomaan 1,4 %.


 


 

Talouden kehitys


Suomen kokonaistuotanto kasvoi vuonna 2006 5,5 %. Valtiovarainministeriön suhdannekatsauksen mukaan kotimaan talouskasvu on kuitenkin hidastumassa lähelle euroalueen keskikasvua ja on arvion mukaan tänä vuonna 3 prosenttia. Euroalueen talouskasvu oli viime vuonna 2,6 % ja myös tälle vuodelle odotetaan vahvaa kasvua noin 2,3–2,5 prosentin verran.

Maailmantalous kasvoi viime vuonna Etlan mukaan noin 5 prosenttia. Aasia säilyy talouskasvun merkittävimpänä vauhdittajana ja erityisesti Kiina ja Intia ovat huomattavia kasvun edistäjiä. Kiinan rooli kasvaa entisestään, sillä Kiinan kokonaistuotannon kasvu ylittää selvästi muun maailman tuotannon kasvun.

Yleinen kokonaistuotannon kehitys vaikuttaa merkittävästi myös Finavian talouteen. Tapahtuneessa kehityksessä on Finavian kannalta myönteistä kansainvälisen kysynnän kasvu ja vahva Aasian talouskasvu, mikä vaikuttaa positiivisesti kansainväliseen lentoliikenteeseen.


Finavia konsernin talous


Konsernin liikevaihto kasvoi 7,8 miljoonaa euroa edellisen vuoden ensimmäiseen vuosineljännekseen verrattuna. Tästä Finavian osuus on 6,5 miljoonaa euroa ja muu kasvu on Airpro Oy:n liiketoiminnan kasvua.

Konsernin kulut kasvoivat 7,3 miljoonaa euroa edellisen vuoden ensimmäiseen vuosineljännekseen verrattuna. Tästä Finavian osuus on 5,9 miljoonaa euroa ja muu kululisäys johtuu Airpro Oy:n henkilöstökulujen kasvusta.

Konsernin liiketulos parani 0,5 miljoonaa euroa. Koko konsernin tulos oli 5,6 miljoonaa euroa ja se parani viime vuoteen verrattuna 1,2 miljoonaa euroa.


 


Finavian talous


Liikevaihto kasvoi edellisen vuoden ensimmäiseen vuosineljännekseen verrattuna 10 %. Finavian liikenteen tuotot kasvoivat 11 % ja muut tuotot 9 %. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä myytiin Finavian tytäryhtiölle, Lentoasemakiinteistöt Oy:lle maa-alue, mistä kirjattiin myyntivoittoa 2,5 miljoonaa euroa.

Finavian kulut kasvoivat myös 10 % edellisen vuoden ensimmäiseen vuosineljännekseen verrattuna. Henkilöstökulut kasvoivat 9 %, muut kulut 10 % ja poistot 2 %. Henkilöstökulujen kasvua selittää henkilöstömäärän kasvu 0,8 % ja yleinen palkkatason nousu. Lisäksi eläkemaksuprosentti nousi vuoden 2007 alusta 3 %, mikä selittää henkilöstökulujen kasvua 0,7 miljoonalla eurolla. Muut kulut kasvoivat tammi-maaliskuussa viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna 3,9 miljoonaa euroa. Tästä ulkopuolisten turvapalvelujen osuus on 3,1 miljoonaa euroa.

Liiketulos parani 3,0 miljoonaa euroa edellisen vuoden ensimmäiseen vuosineljännekseen verrattuna. Liiketoiminnan liiketulos ilman kertaluontoisia eriä parani 0,5 miljoonalla eurolla.

Tammikuussa realisoitiin Finavian pitkäaikaisia sijoituksia ja näistä kertyi myyntivoittoa 1 miljoonaa euroa.

Finavian tulos oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 7,9 miljoonaa euroa ja se oli edellisen vuoden ensimmäiseen vuosineljännekseen verrattuna 3,9 miljoonaa euroa parempi. Kun tuloksesta poistetaan kertaluontoiset erät (3,5 milj. euroa), oli tulos 0,3 miljoonaa euroa parempi edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

 

Lentoasematoiminta

Lentoasematoimintaa rahoitetaan lentoasemamaksuilla, joita ovat mm. laskeutumismaksu, ilma-alusten paikoitusmaksu, matkustaja- ja turvamaksu.

Lentoasematoiminnan liikevaihto kasvoi edellisen vuoden vuosineljännekseen verrattuna 14 %.


Lähtevien matkustajien määrä kasvoi alkuvuodesta 7,6 % edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kasvu tuli pelkästään kansainvälisestä liikenteestä, sillä kotimaan liikenteen lähtevät matkustajamäärät pysyivät vuoden 2006 tasolla. Tämä kehitys näkyy myös matkustajamaksutuotoissa. Kansainvälisen matkustajamaksutuotot kasvoivat 0,8 miljoonaa euroa.

Turvamaksun korottaminen kerrytti 2,9 miljoonaa euroa lisää liikevaihtoa, mutta turvatoiminnan kustannukset kasvoivat samalla ajanjaksolla tätä enemmän.

Matkustajamäärien kehityksen lisäksi lentoasematoiminnan tuottoihin vaikuttavat laskeutumisten lukumäärä sekä ilma-alusten paino. Kaupallisten laskeutumisten kehitys kotimaan liikenteessä on ollut ennakoitua heikompaa. Kotimaan liikenteessä sekä laskeutumisten määrä että laskeutuvat tonnit ovat vähentyneet viime vuoden vastaavasta. Kotimaan laskeutumismaksujen tuotot ovat pysyneet kuitenkin samalla tasolla viime vuoden 1. kvartaaliin verrattuna. Toisaalta kansainvälisessä liikenteessä kehitys on ollut hieman odotettua positiivisempaa ja esimerkiksi laskeutuvat tonnit ovat kasvaneet lähes 13 %. Kansainväliset laskeutumismaksutuotot ovat toteutuneet 14 % viime vuotta paremmin johtuen ilma-alusten keskimääräisen koon kasvusta.
 
 
 

 
 
 
 
 

Lennonvarmistustoiminta

Lennonvarmistustoimintaa rahoitetaan lentoaseman lennonvarmistuspalvelu- (TN-) ja lentoreittimaksuilla (en route). Tuottoihin vaikuttavat lentojen ja laskeutumisten lukumäärät, lennetyt kilometrit sekä ilma-aluksen paino.

Kaupallisen liikenteen laskeutumisten lukumäärä sekä lennetyt kilometrit ovat lähes viime vuoden vastaavan ajankohdan tasolla. Sitä vastoin service unitien ja laskeutuvien tonnien kasvuun on vaikuttanut jo edellä todettu keskimääräisen konekoon kasvu. Kotimaan liikenteessä lennetyt kilometrit ja tn-suoritteet ovat kaikki vähentyneet viime vuodesta. Ylilennot ja ylilennetyt kilometrit ovat sitä vastoin kasvaneet. Kasvuluvuista nähdään, että myös ylilentojen keskimääräinen konekoko on kasvanut, tosin ei yhtä voimakkaasti kuin muussa liikenteessä.

Kotimaan liikenteen lennonvarmistuksen tuotot ovat 4,1 % alle viime vuoden tuottotason. Kansainvälisen liikenteen lennonvarmistuksen tuotot ovat sitä vastoin kasvaneet 6 % viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Ylilentojen tuotot ovat kehittyneet lähes samaan tahtiin muun kansainvälisen liikenteen kanssa.
 


Muu liiketoiminta

Finavian muun liiketoiminnan liikevaihto koostuu pääasiassa autojen pysäköintituotoista, vuokratuotoista ja myymälöiden myyntituotoista sekä valtiolle myytävistä julkisista palvelutehtävistä. Kustannusten noususta huolimatta valtiolle myytävien julkisten palvelutehtävien liikevaihto on pysynyt samalla tasolla kuin edellisen vuoden vastaavalla ajanjaksolla, mutta muut erät ovat kasvaneet 8 %. Kasvu johtuu pääasiassa matkustajamäärien kasvusta.


Rahoitus


Konsernin liiketoiminnan rahavirta vahvistui alkuvuoden aikana lähes 5,6 miljoonaa euroa viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Kasvanut liikevaihto ja rahoitusomaisuuden myynnit vahvistivat liiketoiminnan rahavirtaa. Konsernin investoinnit kasvoivat vastaavana aikana 9,2 miljoonalla eurolla 19,7 miljoonaan euroon.

Alkuvuoden aikana Finavia konserni otti uutta lainaa 17,4 miljoonaa euroa, jolla Lentoasemakiinteistöt Oyj rahoitti Helsinki-Vantaan lentoasemalla rakennettavaa hotellikiinteistöä.

Konsernin likviditeetti parantui alkuvuoden aikana lähes 3,0 miljoonalla eurolla vuoden vaihteen tilanteeseen verrattuna.


Ympäristö


EU:n komissio julkaisi joulukuussa direktiiviluonnoksen, joka liittäisi lentoyhtiöt asteittain päästökauppaan vuodesta 2011 alkaen. Päästökauppa ei koske Finaviaa, mutta vaikuttaa sen asiakkaiden toimintaan. Finavia tukee asiaa koskevissa valmisteluissa liikenne- ja viestintäministeriötä ja seuraa omalta osaltaan ilmastokysymyksiä. EU:n alkuvuoden 2007 käsittelyssä kaikki jäsenmaat ovat tukeneet päästökaupan aloittamista.

Finavia päätti laatia omien toimintojensa energiansäästö- ja ilmasto-ohjelman vuoden loppuun mennessä. Finavian ympäristöasioista kerrotaan tarkemmin juuri julkaistussa ympäristöraportissa.


Näkymät loppuvuodelle 2007

 
Maailman talouden kasvun odotetaan pysyvän vahvana kuluvana ja seuraavanakin vuonna. Suomen talouskasvu on hidastumassa ja sen odotetaan olevan lähempänä euroalueen keskikasvua eli noin 3 % luokkaa. Lentoyhtiöiden kustannuksiin merkittävästi vaikuttavan öljyn hinnan arvioidaan pysyvän kuluvana vuonna sekä vuonna 2008 hieman alempana kuin vuonna 2006 keskimäärin.

Statforin lyhyen aikavälin ennusteen mukaan vuonna 2007 Euroopan liikenne kasvaa 3,9 %. Syitä kasvuun ovat mm. öljyn hinnan lasku ja tasaantuminen, lentolippujen hinnan lasku, halpalentoyhtiöiden ja business-lentojen kasvu sekä Euroopan talouden vakaus. Suomen liikenne kasvaa ennusteen mukaan vuonna 2007 2,5 %. Finavia arvioi liikenteen kasvun tätä ennustetta positiivisemmin.


 


 

Finavia arvioi, että lentomatkustajien määrä kasvaa vuodesta 2006 vuoteen 2007 7,8 prosenttia, joka on hieman alkuperäistä arviota heikompi. Kaupallisen liikenteen operaatiomäärien arvioidaan kasvavan 5,5 %. Kotimaan liikenteessä alkuvuoden luvut osoittavat, että asetettuun arvioon liikenteen kasvusta tuskin päästään. Kansainvälinen liikenne sitä vastoin näyttää kehittyvän arvioita paremmin, mikä merkitsee sitä, että kansainvälinen liikenne todennäköisesti paikkaa kotimaan liikenteen hitaampaa kehitystä. Kansainvälistä liikennettä lisäävät mm. keväällä 2007 avautuvat uudet reitit esimerkiksi Eurooppaan sekä vuorojen lisääntyminen joihinkin lentokohteisiin.

Finavia ei muuta arviotaan tämän vuoden tulokseksi ja saavuttaa normaalioloissa vuoden 2007 tulostavoitteen 27,3 miljoonaa euroa.


 


 


 



 
1 Tukholma-Arlanda, Kööpenhamina, Oslo-Gardemoen ja Helsinki-Vantaa.
2 Euroopan lentoyhtiöiden liitto (AEA). Prosenttiosuuteen vaikuttavat muut toimintakustannukset kuten lentopolttoaineen hinta. Halpalentoyhtiöiden kokonaiskustannuksissa lentoasemamaksuilla on suurempi osuus.
3 Palveluyksikkö eli service unit. Service unit kuvaavat yhdistetysti lennettyjen kilometrien määrää sekä ilma-alusten painoa.
4 Lentoaseman lennonvarmistuksen palvelusuorite eli Tn-suorite. TN-suorite kuvaa yhdistetysti laskeutumisten määrää sekä ilma-alusten painoa.
5 Eurocontrolissa toimiva Statfor tuottaa tilastoja ja ennusteita lentoliikenteestä Euroopassa sekä seuraa ja analysoi lentoliikennetoimialan kehitystä.
6 IFR operaatiot (sis. lentoonlähdöt ja laskeutumiset).