Päästöt ilmaan
Lentoasemilla
päästöjä ilmaan aiheuttavat toiminnoillaan useat eri toimijat: Finavia,
lentoyhtiöt, maahuolintayhtiöt, muut lentoasema-alueilla toimivat
yritykset sekä puolustusvoimat. Finavia vastaa omista toiminnoistaan ja
päästöistään, ja sillä on lentoaseman pitäjänä osavastuu lentoasemalla
suoritettavien toimintojen ympäristövaikutuksista.
Finavia selvittää vuosittain kehittämillään laskentamalleilla
lentoasemilla tapahtuvien toimintojen päästömääriä ja energiankulutusta.
Lisäksi Finavia on osallistunut vuodesta 1996 alkaen kaikkien
liikennemuotojen päästöjä ja energiankulutusta Suomessa seuraavan
päästölaskentajärjestelmän päivittämiseen.
Maailmanlaajuisesti lentoliikenteen päästöjen ja energiankulutuksen
vähentämistoimissa kansainvälisillä määräyksillä ja sopimuksilla on
keskeinen rooli. Ilma-aluksille asetetut pakokaasujen raja-arvot
pakottavat myös lentokoneteollisuuden valmistamaan vähemmän päästöjä
tuottavaa tekniikkaa. Lentoliikenne on mukana Kioton ilmastosopimuksessa
ja EU:n esitys päästökaupan ulottamisesta lentoliikenteen piiriin
hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi on julkaistu joulukuussa 2006.